Olen jo pitkään kuulunut Facebook-ryhmään, jossa mm. harjoitellaan Facebookin live-videoita. On kuitenkin pelottavampaa tehdä YouTube-video, joka on ensi hetkestä lähtien julkinen. Vaikeinta on tehdä kameran siirto sujuvasti. Ensin juttelen kameralle ja sitten käännän sen osoittamaan pöytää, kun haluan näyttää jonkin käsityövinkin. Eilisessä videossa siihen meni aivan liian kauan! Sen ylimääräisen saa kyllä jälkikäteen poistettua, mutta siihen mennessä videon oli jo nähnyt pari sataa ihmistä!
Mutta pitää vaan lähteä tekemään, ei siihen oikein muuta keinoa ole!
Videon aiheena ovat silmukkamerkit. Useimmilla neulojilla ja virkkaajilla on ostettuja tai itse tehtyjä "oikeita" silmukkamerkkejä. Mutta joskus niitä ei ole kun tarvitsisi. Kokosin ideoita siitä, mitä kaikkia kotoa tai muualta löytyviä tarvikkeita voi käyttää silmukkamerkkeinä.
Kerro kommenteissa, jos mieleesi tulee muita hyviä ideoita! Leipäpussien kiinnikkeet olen kuullut videon tekemisen jälkeen.
Toinen tärkeä asia YouTuben toimintatavasta: se tykkää kanavista, joitten videot katsotaan mahdollisimman kokonaan. Tee käsityökanaville se palvelus, että jos vilkaiset videota, jätä se pyörimään läpi tai ainakin mahdollisimman pitkään!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti