lauantai 15. joulukuuta 2018

Lehtijuttuja

Kävi niin, että käsityöinnostuksestani oli kaksi lehtijuttua viikon sisään! Juttuja tehtiin eri aikaan, joten en ollut varautunut siihen. Molemmat olivat marraskuun puolivälissä.

ET-lehti


Ensimmäinen oli ET-lehdessä. Heillä on sarja, jossa haastatellaan kuhunkin lehteen kolmea henkilöä samasta aiheesta. Nyt aihe oli somen käyttö. Minun osuuteni oli pelkästään YouTube-kanavaani liittyvä. Kaksi muuta olivat Facebook-ryhmän pitäjä ja bloggaaja. ET-lehti siis keskittyy elämään 55+-ikäisten näkökulmasta. Olin hämmästynyt, kun tajusin, että se on Aku Ankan jälkeen Suomen laajalevikkisin aikakauslehti!

Alla oleva kuva on digilehden esikatselukuva, koska en tietenkään voi kopioida lehden sisältöä.

et-lehti-esikatselukuva-tuula-kyrola 
YouTube-kanavani on kasvanut tasaisesti. Tällä hetkellä tilaajamäärä alkaa lähestyä 60 000:tta. Viime aikoina olen oppinut paljon lisää mm. avainsanojen oikeasta käytöstä, että videoni erottuvat muista saman aiheen videoista.

Artikkelin toimittaja tiivisti erittäin hyvin tubettajan ja bloggaajan ansaintatapoja. Oma selostukseni olisi printattuna ollut vähintään A4-pituinen, hän tiivisti sen yhteen kappaleeseen!

Suuri Käsityö


Toinen juttu oli Suuren Käsityön Taitava tekijä -sarjassa. Siinä keskityttiin joulukäsitöihini. Jutun alaotsikkoehdotuksen luettuani mietin hiukan, pyytäisinkö toimittajaa muuttamaan sitä. Siinä sanotaan, että jätin työni saadakseni tehdä joulukoristeita! Mutta jätin otsikon sikseen, koska se on hyvin pitkälti totta. Tilanne meni niin, että pari vuotta sitten olin pyytänyt koko syksyn palkatonta vapaata, koska halusin keskittyä joulublogiin ja jouluisiin video-ohjeisiin. Vapaa oli suullisesti luvattu ja paljon järjestelyjä jo tehty, mutta sitten se kuitenkin peruttiin. Kun olin muutenkin jo pitkään miettinyt siirtymistä yrittäjäksi opetustyön sijaan, päätin irtisanoutua.

Kuva samoin digilehden esikatselukuva.

suuri-kasityo-esikatselu-joululehti-tuula-kyrola


Tähän väliin affiliate-linkki: Amerikkalainen lankakerho Knitcrate, ihanan laatuisia, usein käsin värjättyjä lankoja kerran kuukaudessa! Koodilla TUULA20 saat ensimmäisestä tilauksesta 20% alennuksen.

Lähetin Suuri Käsityölle ison laatikollisen joulukäsitöitäni, jotka toimittaja oli kuvien perusteella valinnut. Kaikki olivat itse suunnittelemiani. Niistä he sitten valitsivat lehteen tulleet ja ammattikuvaaja kuvasi ne.

Jännittyneenä odotin tätäkin lehteä. Se ilmestyi aiemmin kuin olin tajunnut ja kuulin jutusta usealta kaverilta samana päivänä. Olin koko marraskuun Irlannissa, joten itse lehdet näin vasta palattuani. Tutut lähettivät kännykkäkuvia jutuista.

Simply Crochet


Tammikuussa on tulossa vielä yksi juttu! Kirjoitan sen pohjatekstin tänä viikonloppuna. Kyseessä on samantyyppinen takakannen sarja kuin Suuri Käsityössä. Tällä kertaa englantilainen virkkauslehti Simply Crochet, jossa tammikuussa myös julkaistaan yksi ohjeeni.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger